Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laihtuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laihtuminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. tammikuuta 2015

Tästä viikosta

Lyhyesti tästä viikosta. Veden juontia olen lisännyt. Joka päivä ei ole tainnut tulla kahta litraa täyteen, mutta selkeästi veden juonti on lisääntynyt. Töissäkin kuljen vesipullon kanssa. Toinen haaste on edennyt paremmin. 55 sekunttia jaksoin istua seinää vasten tänään. Sen verran tiukille otti, että 2 minuuttia 45 sekunttia tuntuu kyllä kauhean kaukaiselta, mutta yritetään. 5 sekunttia enemmän joka päivä,

Lapsetkin aloittivat hoidossa ja vielä kaiken lisäksi varahoidossa, ekaa kertaa. Perhepäivähoidon varahoito muuttui nyt 7.1 alkaen. Varahoidolla on tilat päiväkodin yhteydessä ja hoitajia on kaksi. Hoito on alkanut hyvin vaikka tilat oli lapsille täysin uudet (valmistuivat vasta uuden vuoden tienoilla, joten niitä ei päästy etukäteen katsomaan) ja hoitajiinkin oli tutustuttu vain vähän. Toista nähtiin etukäteen parin tunnin ajan, toinen nähtiin vasta hoidossa.

Itteä jännitti etukäteen miten huomioivat pojan ruokavalion ja tytön tilanteen. Hyvin toistaiseksi. Pojan vatsa on hyvässä kunnossa. Tyttö ei ole hoidossa oireillut. Kotona oireita kuitenkin on ollut. Kaiken kaikkiaan tilanne muistuttaa kovasti vuoden takaista. Alkuunhan tyttö oireili kovasti kotona, hoidossa vähemmän, jos lainkaan. Alkuun hoitaja ei kaikkia asioita oireiksi edes mieltänyt eikä tyttö kovasti asiasta puhunut. Vasta syksyllä tyttö uskaltautui kivuistaan hoitajalle puhumaan. Siksi en ole kovasti yllättynyt, että näin nyt mennään.

Mutta tuokin asia etenee tässä. Maanantaina tytöllä on fysioterapeutti ja lisäksi toimintaterapeutti käy varahoidossa juttelemassa lastenreumasta ja kartoittamassa olosuhteita. Vajaan parin viikon päästä tytöllä on aika psykologille kivunhallintaan liittyen ja lisäksi käydään leukakirurgin luona. Pitääkin muistaa hakea etätyöpäivä tuolle päivälle.

Huomen aamulla alkaa taas pilates, joten ehkä tässä täytyy suunnata untenmaille.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uudesta vuodesta

Uusi vuosi vaihtui rauhallisesti. Oltiin ihan kotona ja katseltiin ikkunasta/pihalla toisten ampumia ilotulitteita.

Uusi vuosi tuo mukanaan paljon muutoksia. Miehen työpaikka vaihtui n 60 kilometriä lähemmäksi, mikä helpottaa arkea ihan hirmuisesti. Uuden työn myötä tulee kyllä yön yli poissaoloja, välillä koko viikoksi, mutta toisaalta mies pystyy jatkossa auttamaan enemmän lasten hoitokuvioiden kanssa, koska perustyöpäivän pituus on lyhyempi. 

Itsellä ei työkuviot muutu, mutta muutosta ajattelin hakea hyvinvoinnin saralla. Facebookissa oli vuoden vaihteen tienoilla vaikka minkälaisia haasteita tarjolla ja itse ajattelin haastaa itseni seuraavasti:
Vettä en juo missään nimessä tarpeeksi ja on ihan mielenkiintoista nähdä oppisinko uuden tavan. Tuota istumisliikettä olen tehnyt nyt kaksi kertaa. 20 sekunttia ekalla kerralla ja tokalla kerralla 25 sekunttia. Hieman jännittää meneekö 30 sekunttia huomenna. Tiukka liike, mutta tavoitteena on tuo 2 minuuttia 45 sekunttia. Jännä nähdä näkyykö tuo ajan lisääntyminen vähentyneinä sentteinä :)

perjantai 23. elokuuta 2013

Hirveä sokerin himo

Mulla on tällä hetkellä ihan kauhea sokerin himo. Viime vuonna tähän aikaan vältin sokeria ja valkoisia jauhoja. Oloni olikin mitä mainioin, ei kivistänyt mahaa ja painoa tippui mukavasti. Minulle näköjään tyypillisen järkyttävän raskauspahoinvoinnin myötä annoin itselleni luvan syödä sitä, mikä alas meni. Esim. Tumma leipä vaihtui vaaleaan leipään. Paino toki nousi jo raskauden myötäkin, mutta jännä juttu oli, että mahavaivoja ei ollut.

Sama ruokavalio on jatkunut synnytyksen jälkeen sillä erolla, että mahavaivat ovat palanneet, toistaiseksi vielä lievinä. Synnytyksen jälkeen olen lisäksi syönyt paljon suklaata, ihan vain siksi, että pysyisin hereillä. Raskauskilot jäivät synnytyslaitokselle ja imetys on pitänyt tähän asti huolen siitä, että lisäkiloja ei ole tullut. Paitsi nyt näyttäisi siltä, että kiloja rupeaa tällä ruokavaliolla tulemaan ja mikä pahinta, mahakin on taas tosiaan ruvennut oireilemaan. Niinpä.. jätin suklaan pois enkä toistaiseksi ole sortunut tekemään suklaakakkuakaan. Mutta sokerin himo on kamala, kärsin suorastaan vieroitusoireita. Ja mua väsyttää ihan kamalasti. Mikä olisi hyvää ja vähäkalorista, mikä pitäisi hereillä?

Imetyksen takia en voi varsinaisesti laihduttaa ja olen tässä välillä jopa kermaa lisännyt ruokiin jottei imettäminen kuihduttaisi minua pois. Mahan takia joudun kuitenkin taas vähentämään sokerin ja valkoisen jauhon käyttöä, joten todennäköisesti kermaa joudun jatkossa ruokiin lisäämään, että paino pysyisi suurin piirtein näillä lukemilla. Siis nyt vielä vähän aikaa. Kunhan herra tuosta hieman kasvaa ja siirtyy kiinteisiin ruokiin niin sitten ruvetaa tavoittelemaan haaveita.

Mutta tosiaan niistä haaveista. Raskaushan vei mut aika huonoon kuntoon ja tarkoitus olisi äitiysloman aikana kuntouttaa itseni hyvään kuntoon. Tällä hetkellä lasten kantelu, arkiaskareet, vaunuilu ja puutarhan hoito ovat pikku hiljaa parantaneet yleiskuntoa niin, että loppuraskaudessa alkanut flunssa alkaa olla selätetty kanta. Ensi viikolla alkaa kuntosalikurssi, jossa olisi tarkoitus kuntouttaa selkä. Siitä sitten eteenpäin. Haluan äidiksi, joka jaksaa puuhastella lastensa kanssa. Numerotkin minulla on mielessä. Raskauskiloja minulla ei enää ole, mutta raksakiloja on 7 kpl. Niistä on vähintään päästävä eroon. Jos oikein innostun, haluan pudottaa 8 kiloa lisää. Sitten painaisin saman verran kuin mieheni ja olisin aikakailla ihannepainossani.

Onko sinulla haaveita?