Mulla oli pitkään tunne, että ei ole oikein mitään kirjoitettavaa. Kaikki lähti siitä, että halusin kirjoittaa vaihteeksi jotain positiivista, mutta en keksinyt mitään. Enkä keksinyt seuraavana enkä seuraavanakaan päivänä. Tuli siis katseltua maailmaa tummien lasien läpi tai jotain.
Ei asiat oikeesti niin huonosti ole. Torstai oli hyvä esimerkki tästä. Toki meillä oli tytön kanssa perinteistä vääntöä syömisestä (perunan suostui syömään), mutta ilta päättyi mukavasti tytön muskarin joulujuhlassa. Kaikki tytön isovanhemmat olivat paikalla ja se oli asia, mistä olin oikeasti iloinen ja kiitollinen. Meillä on hyvä tukiverkosto. Ja tytölle asialla oli tosi iso merkitys.
Iloinen olin myös siitä, kuinka hyvin tytön esitys sujui. Tytöllehän on perinteisesti kaikki uudet asiat olleet vaikeita eli hän arastelee tai pelkää uusia asioita. Juhlassa lapset istuivat vanhempiensa kanssa ja muskariope vuorollaan kutsui ryhmiä lavalle. Kun tytön ryhmän vuoro tuli, ei hän ensin meinannut lavalle lähteä. Tilanne jännitti niin, että tyttö meinasi purskahtaa itkuun. Mutta tosi hienosti tyttö kokosi itsensä ja lähti lavalle minun saattamanani. Loppuaskeleet hän jo otti itsenäisesti ja meni iloisena joukon jatkoksi. Ja esiintyi hyvin.
Joulujuhlan jälkeen menimme koko porukka miehen vanhempien kotiin kahville. Poikakin sai herkkuja, kun mummi oli tehnyt marjapiirakan pohjan perunajauhoista. Olisikohan poika ottanut lisää pari kolme kertaa :) Kotiin palasi iloinen ja väsynyt poppoo. Tällä kertaa ei nukutuspuuhissa vienyt kauaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti