Käynti lääkärillä

Tytöllä oli tällä viikolla se lääkäriaika. Ei hoidettavia tulehduksia. Ei myöskään lähetettä magneettiin. Pissakokeen määräsi, kun tyttö on parin viime viikon aikana muuttunut päivä- ja yökuivasta ei kuivaksi. Taantunut siis. Ei löytynyt tulehdusta siitä(kään) näytteestä.

Niin, että mites tästä eteenpäin. Tyttö nukahti kylmäpussin kanssa, jalat sätkien. On muuten jotain aivan hirveätä katseltavaa se. Kipuja on. Pitäisi lääkärin mukaan lisätä särkylääkkeen määrää. Hyvä uutinen se, että seuraava lääkäriaika on joulukuun tokalla viikolla. Kauaa ei tarvitse sinnitellä. Valitetaan taas, ehkä lähete magneettiin saadaan sitten. Seuraava aika onkin KYS:stä konsultoivalle lasten reumatologille. Kokemusta on ihan erilailla kuin meidän sairaalan omilla lääkäreillä.

Hyvä uutinen on myös se, että sanoivat varmistavansa sen, että leuan magneetti tulisi tän vuoden puolelle. Kuulemma kuvantamisessa on ruuhkaa ja jos tytölle pyydettäisiin kahta magneettia, ei niitä välttämättä saataisi. Halutaan siis varmistua, että leuat kuvataan. Ja hyvä niin. Leukaan ei tarvita lisää nivelmuutoksia. Pelkään vain, että meille on parhaillaan tulossa nivelmuutoksia ranteisiin ja lonkkiin. Niin ja miksei nilkkoihinkin.

Niin ja ennen kuin joku kysyy, miksi ei hoitoa saatu vaikka kliinisiä havaintoja oli. Niin oli, mutta ei ollut enää. Lastenreuma on tautina aaltoileva ja oireet on jokaisella lapsella omansa. En siis syytä lääkäreitä huonoksi, tauti on vaan hankala. Näin meille on käynnyt aiemminkin. Fysioterapeutti näkee jotain, mutta jonkin ajan päästä lääkäri ei. Sitten sitä miettii kehen tässä voi luottaa ja pää hajoaa jossittelusta. Mutta ei enää. Nyt luotan omiin ja tytön fysioterapeutin havaintoihin. Olimme oikeassa aiemminkin (maaliskuussa magneetissa löytyi neljä tulehtunutta niveltä nilkoissa) ja sen takia nyt pitää vaan jaksaa tapella tytön puolesta. Toivottavasti magneetilla todistavat meidän olevan väärässä, mutta niin kauan kun tyttö kipuilee ja oireilee, mun täytyy vaan jaksaa tapella.

Mutta jos tästä valituksesta johonkin positiiviseen. Arvatkaapa tämän äidin iloa, kun sain tänään tiputtaa suolioireisen poikani vaipasta kiinteän kakan vessan pyttyyn. Muilta olin kuullut tämän viikon aikana, että kakka on ollut välillä kiinteätä, mutta ensimmäisen kerran tänään osui tämä näky kohdalleni. Toivottavasti suunta jatkuu nyt tällaisena. Ei enää takapakkeja tällä saralla, kiitos!

Terapiaa

Tällä viikolla on ollut ohjelmassa fysioterapiaa ja toimintaterapiaa. Tytöllä eli sitä kautta siis minullakin.

Fysioterapiassa meni niin huonosti kun osasin epäilläkin. Muutoksena kolmen viikon takaiseen oli rutina vasemmassa nilkassa ja oikeassa ranteessa ja turvotusta sekä kosketusarkuutta oikeassa lonkassa. Vasemmassa vähemmän. Rutinat voivat johtua tulehdusten aiheuttamista nivelmuutoksista tai ohi menneestä tulehduksesta, joka on jättänyt niveleen jäämiä. Oireita nilkassa ja ranteessa on ollut, joten ei löydökset mua yllättäneet. Mutta surullista, tulehduksiahan ei pitänyt olla ja nyt yhtäkkiä onkin jo rutinaa. Turvotus voi puolestaan olla merkki aktiivisesta tulehduksesta. Oireita on ollut jo pitkään. Tämä oli ensimmäinen kliininen löytö.

Muuten fysioterapiassa keskusteltiin apuvälineistä. Ruokailua varten tyttö saa omat aterimet. Fysioterapeutin mielestä myös erikoissakset ja apuväline vetoketjun avaamiseen/sulkemiseen olisi paikallaan. Toimintaterapeutilta tyttö sai rannetuet. Niitä on tarkoitus käyttää erityisesti sählytessä. Muuten sitten tilanteissa, joissa ranteet joutuu kovalle rasitukselle. Jos ranteista löytyy tulehdus, sitten tyttö saa myös lepotuet. On kuulemma tieteellisesti todistettu, että tulehdukset ranteissa menee lepotukien avulla nopeammin ohi.

Fysioterapeuttikäynnin jälkeen soitin lastenpolille. Saimme ylimääräisen lääkäriajan keskiviikolle. Katsotaan sitten, mitä sitten sen jälkeen.

Sairauskertomus, osa 9

Löysin luonnoksista tälläisen kesken jäänneen kirjoituksen:

"Perjantaina lämpöä 37,5. Yöksi annamme Pronaxenin. Tyttö parahtaa kerran. Lauantaina uinnin jälkeen lämpöä 37,6. Aamu on alkanut sillä, että tyttö istuu aulan lattialla ja taivuttelee varpaitaan. Syytä hän ei osaa sanoa teolleen, mutta kun kysyn, ovatko jalat hereillä, hän sanoo, että ei. Nukkumaan mennessä tyttö  heiluttelee jalkojaan pitkään. Annamme Pronaxenin. Tyttö nukkuu koko yön. Sunnuntaina yhdentoista maissa, kun tulen kuntosalilta, tyttö taivuttelee varpaita, jalat ovat kuitenkin jo hereillä. Kun kysyn, nukkuiko tyttö hyvin, tämä vastaa hauskasti: jaloilla oli hyvä yö. Kesken lounaan tyttö purskahtaa itkuun ja sanoo, että oikeaan käteen sattuu. Puhaltaminen ei auta, tyttö pyytää lääkettä. Päiväunille meno ei onnistu, tyttö on hyvin levoton.

Olen miettinyt tuota käsi asiaa. Tyttö on sanonut, että sormiin sattuu. Mussuttaakohan hän sormiaan sen tähden, että se helpottaa kipua."

15. päivä joulukuuta 2013 olen tuon tekstin kirjoittanut. Tuo käsiasia on edelleen ajankohtainen. Perjantaina ollaan menossa toimintaterapeutille, jolta todennäköisesti saamme rannetuet. Tulehduksia ranteista ei ole löytynyt. Lääkäri on koko ajan sanonnut, että ranteet ovat yliliikkuvat. Välillä uskon häntä, välillä en. Tai uskon, että ranteet ovat yliliikkuvat. Ja yliliikkuvuus aiheuttaa kipua. Mutta siitä en ole täysin varma, etteikö ranteissa olisi tulehdusta. Täysin varmaksi uskon vasta magneettikuvauksen jälkeen. Eri asia sitten on, pääseekö ranteet magneettikuvaukseen ikinä.

Pronaxenin käytöstä olemme luopuneet. Lääke aiheutti tytöllä mahavaivoja öisin. Buranaa olemmekin sitten antaneet ja vaikeina aikoina lisäksi vielä panadolia. Tuo kipulääkkeittein antaminen on vaikea asia. Varsinkin silloin, kun lääke ei tunnu auttavan. Pronaxenin käytöstä luovuttiin alku vuonna, Alkusyksystä sitäkin piti kokeilla uudelleen, kun tuo Burana ei tuntunut auttavan. Toisena yönä tyttö sanoi, että mahaan sattuu. Siihen jäi se kokeilu.

Kohta ollaan lähdössä tytön kanssa fysioterapiaan. Kipua tyttö on valitellut päässä, kurkussa ja hampaissa (=leukanivel oireilee), ranteissa, nilkoissa ja kantapäässä. Katsotaan, mitä fysioterapeutti sanoo.

Sunnuntaista

Meillä kävi eilen vieraita. Siskoni ja veljeni. Täti ja enomies. Aamulla, kun tyttö heräsi, suurinpiirtein ensimmäinen asia, mitä hän kysyi, oli,  että milloin vieraat tulevat. Odottavan aika on pitkä. Kello oli siinä vaiheessa noin kahdeksan ja arvelin vieraiden tulevan noin kahden maissa. Aamupalan jälkeen aika saatiin kulumaan piirtämällä piirrustuksia vieraille. Jossain vaiheessa kaapista kaivettiin esiin naamiaisvaatteet. Voi sitä odottamisen riemua.

Tulihan ne vieraat lopulta ja oli hauska kuunnella tytön juttuja, kun hän oli niin innoissaan. Poika vähän ujosteli, mutta oli hänkin mielissään vieraista.