Sairauskertomus, osa 6

Olemme siis jo osassa 6. Elämme maanantaita 11.11 tässä vaiheessa. Mahdankohan saada tätä kertomusta ikinä ajan tasalle. No jatketaan. Maanantai aamuna lämpöä on 37,2-37, 4. Soitan lastentautien polille ja puhelimeen vastannut reumahoitaja on kanssani samaa mieltä: terve lapsi ei reagoi uimiseen noin. Hän lupaa keskustella asiasta lääkärin kanssa ja palata asiaan mahdollisimman pian. Soitto takaisin tulee yllättävän pian. Lääkäri on päättänyt aikaistaa tytön aikaa viikolla. Sain myös ohjeita, missä tilanteissa yhteyttä pitäisi ottaa aiemmin. Viikko jatkuu. Tiistaina aamulla tyttö valittaa käsikipua ja väsymystä. Kuumemittarissa on lukema 37, 1. Hoidossa tyttö ei jaksa leikkiä eikä hän oikein jaksa herätä päiväunilta. Kotiin tullessa kuumemittarinäyttää lukemaa 37, 1. Myöhemmin illalla lukemat ovat 37, 3-37, 7.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tyttö itkeskelee ja valittaa, että pää ja olkapää ovat kipeät. Lämpöä ei yöllä ole. Aamulla lämpöä on 37, 2 ja tyttö sanoo, että oikea käsi on kipeä. Torstaina 14.11 lämpöä on aamulla 37, 3 ja päivällä tyttö valittaa jalkojaan. Tässä kohdin muistiinpanoista on tauko, syystä jota en muista (Huonosti nukutut yöt vaativat veronsa). Sen kuitenkin muistan, että perjantaina 15.11 kävimme leikkitreffeillä ja siellä tyttö alun arastelun jälkeen leikki muiden mukana. Kotiin lähtiessä tuli ainut huono hetki, kun tyttö ei suostunut menemään turvaistuimeen. Lauantaina mummi ja pappa olivat lasten kanssa, kun olimme treffi-illan vietossa. Silloin kaikki olii sujunut hyvin.

Yleisfiilis Pronaxen kuurin loppuajasta on se, että tytöstä tuli liikunnallisempi ja rohkeampi kuin ikinä. Huomasin miettiväni, että onko tyttömme ikinä ollutkaan rauhallinen luonteeltaan. Ehkä hän on ollut vain kipeä. Lämpöily ei kuitenkaan kokonaan poistunut eikä oireilu, vaikkakaan loppuvaiheessa en enää huimauskohtauksia enkä virheasentokävelyä huomannut.