Tällä viikolla on ollut jotenkin veto pois. Risteilyn vaikutusta varmaankin. Jaksoin kuitenkin tytön viedä muskariin. Olihan siellä ihan mukavaa vaikka kyllähän se kropan ja pään päälle hieman kävi, että tyttö, joka on lapsista yksi vanhemmista käyttäytyi kuin yksi nuorimmista. Tyttö ei esim. osannut taputtaa tai pyöriä. Mutta... hoin päässäni, että on vain vaihe, tämä on vain vaihe ja niin siitäkin selvittiin.
Ilmeisesti tytön sielunelämässä vallitsee tällä hetkellä uhma ja pojan tulon tuoma tietty epävarmuus ja mustasukkaisuus. Nämä ilmentyvät vauvamaisena käytöksenä ja "vihana" äitiä kohtaan. Muskarissa esiin tulee myös tytön ujous. Ujoutta yritin helpottaa kutsumalla muskariäitit huomisille kutsuilleni, joissa tyttö olisi voinut tutustua heihin omassa ympäristössään. Harmikseni kukaan ei päässyt. Tuosta vauvamaisesta käytöksestä yritämne päästä eroon kehumalla tyttöä, kun hän on reipas oma itsensä. Toivottavasti hän joskus tajuaa olevansa meille tärkeä, vaikka poikakin on olemassa. Uhmakohtaukset koutamme kestää tai harhauttaa tms., jotta tilanne laukeaisi. Onko sinulla kokemusta vastaavasta? Kuinka olet selviytynyt?
Eilen oli tytöllä korvakontrolli. Reilu vuosi operaatiosta ja nyt ollaan tilanteessa, jossa putki on irronnut vasemmasta korvasta. Nyt siis jännätään pärjätäänkö meillä ilman putkia. Tänään olisi äitin vuoro hieman harrastaa eli kuntosalille suuntaan illalla. Huomenna sitten kutsuillaan. Siitä lisää sitten myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti